Tekstit

Saana ja Voitto 3-viikkoisia

Kuva
 Niin se aika rientää. Saanan ja Voiton mittareihin tuli kolme viikkoa ja kehitys on lähtenyt nopeutumaan todella paljon. Muutamassa päivässä on keksitty yhdessä leikkiminen, äidin kanssa (tai äidillä) leikkiminen, lelujen nostelu ja kantelu ja monta muuta asiaa. On alettu maistelemaan lihaa ja nappulaakin, ja hyvällä ruokahalulla onkin syöty. On haukahdeltu ja murahdeltu. Ollaan ulkoiltu pienissä erissä päivittäin useita kertoja. Lämpö on sinänsä hyvä, mutta välillä on ollut selvästi liian kuuma varjossakin, että on vain pieni hetki käväisty ulkona ja sitten pennuilla onkin jo ollut kuuma. Niin ja Noomi ja pennut muutti pentuhuoneesta olohuoneeseen, joten ovat nyt sitten kaiken touhun keskellä (vaikka aika rauhallistahan meillä on, ja ne pääosin omassa aitauksessaan). Tänään meillä kävi myös ekaa kertaa lapsivieras ja näin saadaan pennuille myös sosiaalistamista pikku lapsiin. :)  Pennut sai myös ekat madotuksensa ja samalla myös Noomi ja Troija madotettiin. 

Pennut kasvaa

Kuva
 Enpä ole näköjään tänne aktiviisesti mitään kirjoitellut. Pennut on kasvanut tasaisen hyvin. Eilen Saanakin ylitti painossa maitopurkin rajan, Votto oli kyseisen rajan rikkonut jo päivää aikaisemmin. Pentuja on käsitelty päivittäin minun ja Matin toimesta, vielä ei olla suuremmin vieraita otettu vastaan. Sitten kun pennut vielä kasvaa, niin avataan ovet enempi vierailijoille. Normaalin käsittelyn lisäksi olen tehnyt noille BioSensor-ohjelmaa. Tiedä häntä onko tuossa mitään itua, mutta tuleepahan tehtyä. Eilen leikattiin myös kynnet ekaa kertaa. Ikää tänään on 11 vrk ja eilen illalla huomasin Voitolla silmien jo raottavan. Lisäksi molemmat on alkanut harjoittelemaan kävelyä, joten kohta mennään. 😁

Noomin pennut ovat täällä!

Kuva
 Käytin Noomin tiineysröntgenissä tiistaina, ja oli hieman yllätys ja pettymys, että röntgenissä näkyi vain kaksi pentua. Ultrassahan oli laskettu vain toisesta sarvesta kolme ja odotin, että pentuja olisi 5-6.  Pieni pentuekoko herätti myös huolta siitä, onnistuuko synnytys luonnollisesti, ja röntgenkuvassa pennut näytti aika mötkäleiltä. Aloitin viikolla lämpöjen mittailun ja parin päivän sahailun jälkeen lauantaina lämpö näytti lähtevän oikeaan laskuun ja sitten uudelleen nousuun. Pientä petailua oli myös pentulaatikossa. Menin patjan kanssa nukkumaan "pentuhuoneeseen" ja nukuin pätkissä. Noomi oli välillä levoton ja läähättelevä, mutta en nähnyt supistuksia. Vasta aamulla näkyi ekat oikeat supistukset, ensin jonkinlainen harjoitus ja vasta parin tunnin päästä toinen. Sitten kun kunnollinen säännöllinen supistelu ja työntäminen alkoi, syntyi ensimmäinen pentu puolen tunnin kuluttua: mustavalkoinen poika, jonka työnimeksi tuli Voitto. Noomi lähti hyvin hoitamaan pentuaan ja

Noomi saapui valmistautumaan synnytykseen

Kuva
 Noomi tuli meille lauantaina eli on ollut meillä nyt reilu kaksi päivää. Noomi on asettunut hyvin taloksi, tulee hyvin juttuun muiden koirien kanssa, ja on mukana touhuissa niin kuin omatkin koirat. :) Hauska on kyllä nähdä Noomia tässä nyt ihan arjessa, ja huomata pieniä eroja Troijaan, kuten se, että Noomi on todella paljon hitaampi syömään, kuin pikasyöjä Troija. 😅  Pari viikkoa vielä synnytykseen.

Noomi on tiine

Kuva
 Noomi on eilen ultrattu tiineeksi. :) Karvoja ei ajeltu ja yhtenäisellä näkyvyydellä päästiin laskemaan kolme sikiötä toisesta kohdun sarvesta, joten eiköhän sieltä ole ihan kunnon pentue tulossa. :) Nyt sitten vielä masun kasvattalua ja loppukuusta Noomi tulee meille asettumaan. Laskettu aika olisi 13.6., ja sitä ennen vielä röntgen. 😊 

Noomin nosework startti ja Renen nousu agilityn 2-luokkaan

Kuva
 Noomi starttasi ensimmäisen kerran virallisissa kokeissa, kun onnistuivat saamaan koepaikan nosework-kokeesta. Ajoneuvoetsintä, sisäetsintä ja ulkoetsintä oli mennyt hienosti ja hajut löytyi, mutta laatikkoetsintä oli haastava ja siinä tuli virheilmaisu. Hieno startti joka tapauksessa! Ennen pentuja ei enää muihin ehdikään osallistua, mutta hyvin sitä ehtii jatkaa mahdollisten pentujen jälkeen. :)  Rene kävi myös agilitykisoissa ja sai viimeisen 1-luokan nollatuloksen ja oikeuden siirtyä 2-luokkaan! Hienoa! 

Noomi astutettu

Kuva
Hain eilen Renen meille kylään. Ensin mietin, että ripottelenko omia uroksia jonnekin hoitoon, mutta koska Rene on tullut kaikkien kanssa juttuun, päätettiin yhteisymmärryksessä omistajan kanssa katsoa miten menee ja sitten tarvittaessa erottelen tai pistän omia poikia hoitoon. Rene ja Noomi sai eilen ensitreffit Renen omalla maaperällä ja rakkautta oli kyllä heti ilmassa, mutta odotetusti (koska lauantaina proge vasta 3.2) ei nalkkiastumista. Mutta kovasti kyllä koirat heti tykkäsi toisistaan. Noomi oli heti hyvin paljon emänsä kaltainen, kun se oli Jerikolla astuttavana. Mitään käsilaukkuja ei esitelty, vaan enemmänkin kaikkia hurmaavia pyörähdyksiä ja ylipäätään tyrkytettiin itseään urokselle. Kotimatkalla molemmat kuitenkin nukkui autossa täysin rauhassa, Noomi häkissä ja Rene takakontissa. Ihanat helpot koirat. 😊 Omista koirista Ukko ja Tyr käyttäytyi vähän huonosti, Ukko yritti nylkyttää (dominointia) ja Tyr mörisi, mutta Rene pärjäsi ihan hyvin. Pilkut meni sitten jäähylle. Jer